Viimeiset päivät Palwanilla. Puerto Princesa ja Sabang 7.2 – 10.2.2018

Viimeisenä pysäkkinä Palawanilla oli Sabang, joka on tunnettu maanalaisesta joesta. Maanalainen joki on Unescon suojelukohde ja se on valittu yhdeksi maailman seitsemästä uudesta luonnon ihmeestä. Matkustaminen tänne suosittuun kohteeseen oli kuitenkin taas hiukan vaivalloista, koska aloitimme matkamme Coronin saarelta ja rannikkovartiosto kielsi lauttojen menemisen merelle. Tämän vuoksi otimme laivamatkan suoraan Puerto Princesaan, joka kesti 15 tuntia. Laiva oli ihan kohtuullinen ja kaikilla matkustajilla oli varattu oma punkka ja ylimmällä kannella oli baari, josta sai virvokkeita ja eväitä. Lähtö oli kuitenkin aikaisin, joten ajattelimme, että ostamme edellisenä iltana jotain eväitä aamupalaksi. Hedelmäsäilyke osoittautui kohtalokkaaksi valinnaksi, koska pari tuntia sen syömisen jälkeen alkoi olo hiukan heikentyä ja hedelmät pyrkivät pois samaa tietä, mistä olivat menneet sisään. Tämän sattumuksen vuoksi matkasta tuli suhteellisen pitkä, mutta olo oli onneksi parempi, kun saavuimme Puerto Princesan satamaan. En olisi kyllä selvinnyt matkasta ilman isän antamia äänikirjoja, koska muutoin olisin ollut yksin mahakivun ja epätoivoisten ajatusten kanssa. Tällä matkalla kuuntelin kokonaan Christian Rönnbackan kirjan nimeltä Julma. Kirjan loputtua olimme perillä ja menimme ennalta varattuun hostelliin nimeltä Sheebang. Aamulla oli taas aikainen herätys, koska pakettiauto kyyti Sabangille ”lähti” 8:30.

Sabangille päästyämme menimme viemään tavarat hostellillemme, joka oli hiukan erinlainen kuin aikaisemmat paikat. Hostellissa oli yhden hengen huoneita, mikä oli kyllä ihan mukavaa vaihtelua, mutta aikaisemmin en ollut nähnyt tällaista konseptia. Ajan käyttö Sabangilla oli melko tehokasta, koska heti saapumisemme jälkeen kävimme laskemassa yli 800 metriä pitkän zip line-radan, jonka jälkeen suuntasimme venekierrokselle, joka kierteli magrove-metsän keskellä. Venekierros oli erittäin huvittava, koska oppaamme kertoi paljon faktoja metsästä ja lopussa lauloi luonnonsuojeluun innoittavan laulun. Tilanteen teki hiukan kiusalliseksi sen, että minä ja Markus olimme ainoita matkustajia veneessä, mutta en kuitenkaan pystynyt pidättelemään nauruani ja maksoimme oppaalle 100 pesoa tippiä hyvästä esityksestä. Illalla kävimme syömässä Kings Arms nimisessä paikassa, jonka kokki oli Trip Advisorin mukaan ollut jonkun Saudi Arabian prinssin henkilökohtainen kokki. Söimme rapuja ja päätimme tulla huomenna uudestaan. Illallisen hinta jälkiruoan kanssa oli kuitenkin alle 10 euroa. Tästä pääsimme ajoissa nukkumaan noin klo 21. Unirytmimme oli aikaistunut nöyryyttävän paljon aikaisten lähtö johdosta.

Viimeisenä kokonaisena päivänä pääsimme tähän epäaidoin tuntuiseen maanalaiseen jokeen. Itse en ollut googlaillut asiaa sen enempää, joten maanalaisen joen näkymät odottivat kaikki odotukseni. Joki oli muodostunut vuoren sisään satojentuhansien vuosien saatossa ja luola saattoi olla jopa yli 60 metriä korkea. Näissä valtavissa kammioissa oli tuhansittain nukkuvia lepakoita ja useita lajeja, joita ei voinut löytää mistään muualta. Ikävien yllätysten takia ylöspäin ei kannattanut katsoa suu auki, vaikka näkymät olivatkin hämmästyttäviä. Lepakon uloste on myös erittäin hyvä lannoite, jota paikalliset käyttivät kasvimaissaan, vaikka sitä tästä luolasta ei saanutkaan kerätä. Kierroksella oli tarkat säännöt, koska luolassa vallitsi oma ekosysteemi, eikä sitä tietenkään haluttu häiritä millään tavalla. Luola oli yli 8 kilometriä pitkä, mutta kierros meni korkeintaan kaksi kilometriä luolan sisään. Tekisi mieli nähdä minkälaista luolan muissa osissa on. Tähän saimmekin mahdollisuuden, kun hostellillamme ollut kaveri tarjosi vaellusreissua maanalaisen joen toiseen päähän. Tartuimme tilaisuuteen, emmekä katuneet tätä päätöstä. Matka oli kyllä haastava, koska reitti sisälsi mutaista viidakkoa, joen ylityksiä ja jyrkkiä seinämiä, mutta matka suuntaansa kesti reilun tunnin. Joen toinen pää oli todella jännittävä paikka, koska siellä ei ollut ketään muita ja hiljaa ollessamme kuulimme vain viidakon äänet. Menimme hiukan luolan sisään sen verran, mikä oli mahdollista. Noin sata metriä luolan sisällä tuli pudotus, joka oli noin 50 m syvä, arvioimme syvyyden heittämällä kiven luolan pimeyteen. Tämä oli huomattavasti jännittävämpi ja aidompi kokemus, kun luolan toinen pää. Toisaalta maaston huomioon ottaen tämäkin paikka oli suurimalle osalle äideistä soveltumaton luontopolku.

Illalla Kings Arms oli jostain syystä kiinni, joten menimme viereiseen pitsapaikkaan. Se oli viimeinen ehtoollisemme, koska aamulla oli lähtö kohti Taiwania. Aamuinen lähtökään ei ollut yksinkertainen, koska pakettiautopaikkamme oli myyty muille turisteille. Onneksi kävimme aamulla varmistamassa, että heillä varmasti oli varauksemme, joten mahduimme vielä tuntia aikaisempaan pakettiautoon. Hostellin omistaja oli raivoissaan tästä tilanteesta ja antoi palautetta pakettiautokuljettajalle sen aikaa, että kerkesimme syödä tilaamamme aamupalan. Aikaisen lähdön takia kerkesimme käydä Puerto Princesassa toisen maailmansodan aikaisessa museossa ja ostoskeskuksella. Näimme täällä mäkkärin, mikä lupailee jo sivistystä, ehkä viidakot on jätetty taakse ainakin hetkeksi. Tämä päivä menee kokonaan matkustaessa ja kohtaamme Taipein 13 asteen lämpötilan shortseissa ja sandaaleissa. Tämä saattaa tulla jonkin sortin shokkina kahden kuukauden tropiikissa oleilun jälkeen. Seuraavaa päivitystä sitten tulevasta opiskelukaupungista Taichungista!