Tromsø, Norja 22-29.3.2026
Tällä porukalla on reissuja tehty jo useampi vuosi ja pakko sanoa, että tämä tilaisuus lähentelee aina vuoden koho kohtaa. Reissun juuret ovat selvästi Pallas kite weekissä, mutta olemme sittemmin järjestäneet omia reissuja muihin kohteisiin, ja agendalla on ollut muutakin kuin leijalautailua. Kokoonpano on vähän elänyt vuosittain, koska aina ei tietenkään kaikki pääse paikalle. Tällä kertaa mukana oli minun lisäkseni Vilma, Miska, Arttu, Karo, Aleksi ja Ilari.
Lähdimme matkaan Oulusta ja Miska hyppäsi minun ja Vilman kyytiin. Ajoimme Kilpisjärvelle, missä yövyimme ennen Norjan puolelle siirtymistä. Kilpisjärvellä söimme tietysti Nesteen yläkerrassa, missä on todella hyvät sapuskat. Yövyimme Retkeilykeskuksessa, jonka retrohuoneet tekivät meihin vaikutuksen. Fiilis on vähän niin kuin nukkuisi vanhassa asuntoautossa. Hyvin nukutun yön jälkeen tarjolla oli vielä mahtava aamupala, siispä vahva suositus Kilpisjärven Retkeilykeskukselle.
Ennen Norjan rajaa Korkea-Jehkaksen edessä on passeli parkkipaikka, josta on helppo lähteä kiteilemään. Reissun alussa menohaluja vielä riittää, niin tässä on miltei pakko pysähtyä. Niinpä pysähdyimme siinä tälläkin kertaa. Minä ja Miska pumppasimme leijat, mutta Vilma kiinnitti skinit split-lautaansa ja lähti kiipeämään lihasavusteisesti. Otimme ”nopean”-sessarin ja kävimme topittamassa Jehkaksen ja ihastelemassa jylhää Saana-tunturia. Vilma sai hienon laskun Jehkaksen ränniä pitkin, johon lumi yleensä kerääntyy, vaikka muuten olisikin kovempaa pintaa. Lopuksi vedin Vilman takaisin autolle leijan avulla ja jatkoimme matkaa kohti Tromsoa.
Perillä Tromsossa meillä oli Airbnb-omakotitalo varattuna. Ilari ja Jeskanen olivat jo perillä, kun he olivat tulleet Helsingistä lentäen. Talo oli yli 100 vuotta vanha, mutta tyylikkäästi remontoitu. Kaikille oli omat sängyt ja keittiö-olohuone-tila oli mukava hengailuun. Ikävää Norjassa on se, että he harvoin ymmärtävät saunojen päälle, eikä tässäkään talossa sellaista ollut. Mikä olisikaan parempaa, kun mennä saunomaan pitkän ulkoilupäivän jälkeen.
Taloksi asettumisen jälkeen kävimme hiukan kävelemässä asuinalueella. Siinä oli suosittu luontopolku takana sijaitsevan vuoren päälle ja päätimme kiiveetä polkua jonkin verran ylöspäin. Aasialaisia turisteja riitti ja heidän menonsa oli vähintäänkin huteran näköistä. Polku oli liukas ja kaikilla turisteilla näytti olevan nastat vedettynä kenkien päälle. Polun alussa olikin taulu, joka huomautti, että tarvitset nastat reitille. Me emme tietenkään nastoja omistaneet ja emme kyltistä piitanneet. Lämpötila oli plussan puolella, joten pääsimme hyvin ylös polun sivussa kiiveten. Ylempänä löytyi näköalatastanne, missä oli paljon turisteja ottamassa valokuvia. Kummastelimme turisteja hetken ja lähdimme sitten alaspäin. Alaspäin menossa nastat olisivat tulleet käyttöön, mutta keksimme paremman keinon. Polun keskellä oli ura, missä oli selvästi laskettu peppumäkeä. Halusimme kuitenkin näyttää aasialaisille turisteille, miten homma hoidetaan ja laskimme uraa pää edellä. Tämä oli sen verran hauskan näköistä, että suurin osa meistä tuli mäen alas samaan tyyliin. Vaatteet kastuivat, mutta se ei haitannut.
Ensimmäisenä laskupäivänä menimme Stormheimfjelletille, jonne oli matkaa Tromsosta noin 30 min. Ennuste oli vähän heikon puoleinen ja lupaili vaihtelevaa pilvisyyttä ja jopa vesisadetta. Karo ja Arttu jäivät tekemään työpäivän, mutta me muut lähdimme uhmaamaan säätä. Mäki oli itään päin ja parkkipaikalla oli useita autoja, kun saavuimme hiukan myöhässä. Saimme auton kuitenkin tienviereen ja valmistauduimme nousuun. Keli oli yllättävän kirkas ja meillä oli hyvä fiilis. Ensimmäinen nousu tuntui vähän jaloissa, kun kroppa ei ollut vielä tähän hommaan tottunut. Kiivetessämme alaspäin tuli laskijoita ja ylhäällä oli muutama ryhmä kiipeämässä. N. 500 m korkeudessa keli meni pilveen ja tuuli yltyi myrskyksi, joten päätimme lähteä alaspäin. Tässä kelissä oli hyvin vähän voitettavaa, joten parempi säästää voimia tuleville päiville. Lasku oli yllättävän hauska ja pääsimme takaisin suoraan autolle.
Toisena laskupäivän kohteeksi valikoitui melko tuttu kohde Perstinden. Matkaa Perstindenille oli noin tunti ja se sijaitsi Lyngenin alueella. Reitti oli helppo ja arviomme mukaan siellä saattaisi olla vähän lunta. Talvi oli ollut heikko myös Norjassa, joten olimme hiukan skeptisiä laskujen suhteen, koska merenpinnan tasossa ei ollut yhtään lunta. Päivä oli aurinkoinen, joten olimme tyytyväisiä siihen. Oli jännä taas huomata, kuinka lämpötila riippuu korkeudesta. Parkkipaikalla oli plussaa ja ylhäällä n. 1000 m korkeudessa -10 astetta. Söimme eväsleivät topissa, vaikka vähän palelimme. Lasku oli aivan mukava lumen vähyydestä huolimatta.
Kolmantena päivänä suuntasimme kohti Kvaloyan saarta ja Slettindeniä. Tämä päivä oli hiukan hukkareissu, koska lähestymä oli liian pitkä ja lumiolosuhteet siellä eivät olleet aivan mitä olimme ennustaneet. Lähestymisestä vaikean teki myös se, että siinä hiihdettiin paljon sivurinteessä. Sivurinteen hiihtäminen on raskasta, koska painoa pitää pitää kantilla, jotta ei lähde luisumaan rinnettä alas. Hiihdimme noin kolme tuntia, söimme eväät ja käännyimme takaisin.
Neljäntenä päivänä menimme Botnfjelletille, tämäkin kohde Kvaloyassa. Tämä oli selvästi suosittu kohde, koska edellisenä päivänä siellä oli näkynyt autoja. Katsoimme myös Varsomista(Norjan sää ja lumivyöryennuste sovellus), että käyttäjät olivat raportoineet lumen olleen hyvää. Keli oli pilvinen ja voimat olivat vähissä, mutta jaksoimme kiivetä pilvirajaan asti n. 600 m korkeuteen. Lumi oli lähes täydellistä ja laskettavaa seinää riitti paljon. Tämän päivän kruunasi myös se, että Miska pääsi leijalla ylös asti. Miska oli roudannut leijavarusteita joka päivä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun niistä oli oikeasti hyötyä. Leija avusteisesta noususta huolimatta, minä ja Aleksi olimme ennen Miskaa kohteessa. Laskuun lähdimme vähän fiilis pohjalta, koska rinne oli alle 30 asteinen ja reittivaihtoehtoja oli useita. Tämä huolettomuus kostautui, koska seinämän keskellä meni painauma, jonka pohjalla oli puro. Laskimme suoraan tähän painaumaan, koska sinne meni jäljet. Lopulta teimme pienen puron ylityksen ja kiipesimme lumista seinää pitkin ylös painaumasta. Tämän jälkeen jouduimme kävelemään useita minuutteja tasaista polkua ennen kuin pääsimme laskemaan takaisin parkkipaikalle. Lumi oli tähän mennessä parasta, joten olimme tyytyväisiä. Päivän kruunasi saunalauttavierailu Tromsossa. Saunalautta oli muuten hyvä, mutta suihkun vesi oli kylmää ja pukutilat olivat surkeat. Pääsimme mereen uimaan löylyjen välissä. Sauna ja uinti teki hyvää. Olo oli todella raukea usean päivän ulkoilun jälkeen.
Viidentenä päivänä pohdimme vaihtoehtoja paljon, mutta päädyimme menemään Botnfjelletille uudestaan, koska lumi oli niin hyvää. Tämä osoittautui oikeaksi vaihtoehdoksi ja mäellä olikin tungosta, mutta onneksi laskettavaa riitti. Keli oli aurinkoinen ja lunta oli paljon. Tällä kertaa emme laskeneet aivan alas asti suoraan, vaan hyvän kohdan jälkeen päätimme nousta sen uudelleen ja laskea kerran vielä. Yleensä reissussa on yksi hyvä päivä, joka jää varmasti mieleen ja tämä oli se. Pehmeää puuteri lunta auringon paisteessa.
Viimeisenä laskupäivänä päätimme mennä leijailemaan, koska nekin varusteet olivat roudattu mukaan. Päädyimme Kjoleniin, tuttuun kohteeseen viime vuoden reissulta. Mäellä lumi oli jo kovettunut, koska rinne osoitti etelään päin. Aurinko lämmittää lunta ja yöllä se kovettuu, joten puuteria ei ollut tarjolla. Leijoilla pääsimme kuitenkin huipulle asti, mikä oli loisto suoritus päivän vaihtelevassa tuulessa.
Ei voi olla muuta kuin kiitollinen tällaisesta viikosta loisto porukalla. Pidetään huoli, että nämä reissut onnistuvat myös tulevaisuudessa. Kiitos kaikille taas jälleen kerran.
Ruuhkaa Botnfjelletillä. Kutsuimme sitä kuitenkin Litjeblåmannenfjelletiksi, koska se oli viereinen huippu ja jäi paremmin mieleen.
Kommentit
Lähetä kommentti