Coron 29.1 – 7.2.2018

Veneemme Coronille lähti 8:20 ja boarding alkoi jo 7:20, eli kyseessä oli taas aikainen aamu, koska tätä ennen täytyi vielä tehdä check-out, löytää satama ja syödä aamupala. Matka kesti vajaat viisi tuntia. Merenkäynti + veneen kova nopeus tarkoittivat suuria pomppuja lähes koko matkan ajan. Markus otti pahoinvointilääkkeen ja monet oksentelivat matkan aikana. Itse kirjoittelin blogia ja kuuntelin äänikirjaa. Nähdessäni vierustovereiden rientävän vessaan ja roskiksien ääreen, tunsin itseni onnekkaaksi, koska en ole ikinä kärsinyt matkapahoinvoinnista. Perillä etsimme itsemme lähimpään ravintolaan ja otimme kyydin Fat Monkey hostellille.

Fat Monkey antoi erittäin hyvän ensivaikutelman, kun vastassa oli koiranpentuja ja piha oli täynnä riippumattoja. Saimme paikasta ainoan vapaan huoneen, jossa oli noin 120 cm leveä sänky. Tämä ei ollut aivan ihanteellinen ratkaisu, mutta kyllä tässä pari yötä selviäisi. Paikan omistaja ”Emily” oli erittäin ystävällinen ja teki kaikkensa, että aikamme Coronilla olisi mukavaa. Hän järjesti meidät kahden yön jälkeen ilmastoituun dorm-huoneeseen ja antoi meidän olla siellä, niin monta yötä kuin halusimme. Hostellissa oli mielenkiintoista porukkaa, johon tutustuimme island hopping-kierroksella ja sen jälkeen jatkoimme illan viettoa hostellilla sekä Coronin keskustassa. Kävimme muun muassa syömässä ja laulamassa karaokea. Ilta oli erittäin hauska ja seuraavana päivänä vuokrasimme yksityisveneen, jolla menimme autenttiselle saarelle makoilemaan rannalle. Monesti ihmisillä on tiukka aikataulu, joten muiden reissaajen kanssa tulee yleensä hengailtua maksimissaan pari päivää, jonka jälkeen tiet erkanevat. Tämä on välillä hiukan harmillistakin, jos on tutustunut mukaviin ihmisiin ja seuraavana päivänä hostellissa on taas uudet ihmiset aamiaispöydässä. Naamojen vaihduttua pari kertaa tekee itselläkin mieli vaihtaa maisemaa, mutta onneksi matkustan kaverin kanssa, joten naamojen vaihtuvuus ei ole niin suurta.

Kun olimme toipuneet Island hoppingin jälkeisestä illanvietosta, vuokrasimme skootterit pariksi päiväksi. Suunnitelma oli kiertää Coronin saari, jolloin matkaa olisi tullut noin 160 kilometriä. Kysyimme kuitenkin hostellilta neuvoa, jonka perusteella muutimme suunnitelmaa ja päätimme ajaa Ocam Ocam beachille (77 km matka) ja yöpyä siellä. Matkan varrella oli kaikenlaista nähtävää, kuten vesiputouksia, riisipeltoja, kukkuloita ja erikoisia ravintoloita. Eräässä ravintolassa (Treehouse) tapasimme New Yorkista kotoisin olevan kaverin, joka oli asunut saarella kahdeksan vuotta. Hän oli hiukan omalaatuinen kaveri ja hänen arkensa näytti koostuvan San Miguel-oluen juonnista ja Marlboro-savukkeiden polttamisesta. Istuimme hänen kanssaan noin tunnin, jonka aikana hän kiusasi ”pikkusiskojaan”, eli kahta filippiino tyttöä, jotka olivat töissä hänen resortissaan. Resortti oli kyllä hieno, mutta asukkaat tuntuivat olevan epätyytyväisiä palveluun.

Ocam Ocam beachilla oli mahdollisuus rauhoittua ja olla tekemättä juuri mitään. Illan vietimme paikallisten asukkaiden ja ranskalaisen pariskunnan kanssa. Paikalliset tekivät rannalle kokon sekä kertoivat elämästään saarella. Erityisen kivaksi Filippiineillä matkustamisen tekee paikallisten hyvä englanninkielentaito. Aamulla heräsin väsyneenä, koska kukot alkoivat kiekumaan jo ennen viittä ikkunani alla. Lähdimme takaisin kaupunkiin aamupalan jälkeen. Paluumatkalla pysähdyimme Bintuanin kylässä, jossa oli jotkin festivaalit käynnissä. Paikalliset kertoivat siellä olevan kukkotappeluita festivaalien aikaan, jota halusimme päästä näkemään omin silmin. Siitä voin kertoa sen, että kukoille ei yleensä käynyt hyvin. Paikalliset kyllä nauttivat tapahtumasta ja ennen ottelua yleisön äänenvoimakkuus nousi varmasti yli turvallisen desibelialueen, koska kaikki halusivat lyödä vetoa lempikukkonsa puolesta.

Syntymäpäivänäni menimme sukeltamaan, olimmehan juuri käyneet open water-kurssin ja sukellus on aika siistiä hommaa, tosin hiukan hintavaa. Kolmen sukelluksen hinta oli 3400 pesoa, mikä on noin 55 euroa. Sukellusreissuun lähdetään usein aamulla kahdeksan aikaan ja palataan takaisin neljän jälkeen iltapäivällä. Reissuilla on yleensä muita turisteja, mutta ohjaajatkin ovat mukavaa seuraa. Veneessä tarjoillaan myös ruoka, joka on ollut suhteellisen hyvää joka kerralla. Sukelluksella kävimme kahdella 70 vuotta vanhalla japanilaisella hylyllä. Sukellus oli hiukan haastavampi kuin aiemmin, koska kävimme parin hylyn sisällä, mitä ei kurssilla tehty. Selvisimme kuitenkin hyvin ja haluan ehdottomasti käydä tekemässä hylkysukelluksia uudestaan. Illalla kävimme syömässä ja juomassa sukelluskaverimme kanssa. Voisin sanoa, että syntymäpäivä oli onnistunut. Seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä takaisin El Nidoon.

El Nidoon pääseminen ei ollutkaan, niin yksinkertaista kuin olisi luullut. Tällä kertaa matkan viivästyminen oli ylivoimaisesti pisin tähän mennessä. Rannikkovartiosto ei päästänyt ketään lähtemään saarelta merellä vallitsevan sään takia ja matalapainealue merellä kesti seuraavat kolme päivää. Olimme tehneet melkein kaiken saarella, mitä siellä voi tehdä, joten toisena päivänä alkoi jo hiukan ottamaan päähän, kun emme päässeet lähtemään. Tämän vuoksi jouduimme muuttamaan suunnitelmia ja päätimme ostaa laivamatkan suoraan Puerto Princesaan keskiviikoksi, minkä vuoksi jätimme El Nidon välistä kokonaan. Olimme kyllä olleet El Nidossa jo viikon aiemmin, joten tämä ei ollut suuri takaisku. Ylimääräiset päivät käytimme mielestäni melko hyvin, koska kävimme saarella olevilla kuumilla lähteillä, kiipeämässä Mount Tapyaksen päälle ja sukeltamassa uudestaan. Suunnitelmat tuntuvat muuttuvan täällä useasti ja siksi koitan olla tekemättä liian tarkkoja suunnitelmia muutenkaan, mutta tässäkin tilanteessa ei auttanut muuta kuin ”Make the most out of it!”.