Vietnam kite camp 23.11 - 10.12.2022

Ryhmäkuva vietnam kitecampille osallistujista TTC resortin rannalta.

Törmäsin tähän reissuun aikaisin syksyllä, kun leijakoulu Lappis mainosti sitä sosiaalisessa mediassa. Mainostin reissua saman tien Vilmalle ja hänkin oli selvästi kiinnostunut. Alkuperäinen suunnitelmamme oli käydä Espanjassa talvella, koska olihan meillä jo vuosi espanjan tunteja alla ja haluaisimme päästä käyttämää uutta kielitaitoa. Mielemme kuitenkin muuttui, kun aloimme katsella espanjan säätä ja leijalautailu mahdollisuuksia talvella. Kelkan kääntämistä helpotti myös Lappiksen oivat reissuviedot aikaisemmilta Vietnamin reissuilta. Tuultakin he lupasivat jokaiselle päivälle.

Hotellissamme saigonissa oli uima-allas hotellin katolla.

No sitten itse reissuun. Lähdimme Vietnamiin 23.11, eli hiukan ennen kite campin aloitus päivää (26.11), koska saimme lennot halvemmalla. Meille jäi vähän aikaa katsella Vietnamin pääkaupunkia Ho Chi Minh Cityä tai toiselta nimeltään Saigonia. Saigoniin päästyämme lentokentällä oli vietnamilaisia meidän nimikyltit ilmassa ja he ohjasivat meidät diplomaattien passintarkastuksen läpi. Tämä helpotti kivasti, koska normaalilla puolella näytti olevan ainakin tunnin jonot. Tämä palvelu oli osa kite campin palveluista. Matka aika kotiovelta hotellille oli noin 24h, joten voitte vain kuvitella kuinka väsyneitä olimme, kun pääsimme perille. No jotta kaikki ei menisi liian helposti, niin

huoneemme ei ollutkaan saatavilla, koska edeltävät majoittujat olivat sairastuneet, eivätkä voineet poistua huoneesta vielä. Hotellissa ei tietenkään ollut ylimääräisiä huoneita, mutta onneksi saimme viereisestä hotellista huoneen. Alkuperäisen hotellin työntekijät olivat tässä tilanteessa avuliaita ja saimme tulla aamupalalle majoittumisen ajan toisessa hotellissa. Kun pääsimme huoneeseen menimme suoraa päätä nukkumaan.

Ensimmäinen paikallinen ateriamme Saigonissa. Annoin 4 tähteä. Hinta noin 2e per annos.

Päiväunien jälkeen kävimme kävelemässä lähiympäristössä ja syömässä ensimmäisen paikallisen ateriamme. Ravintolasta sai alennusta, kun kävi antamassa google maps arvostelun. Ravintola oli hyvä, mutta ei aivan 5 tähden arvoinen, niin kuin maps arvio antoi ymmärtää. Tarjoilija kommentoi arvosteluani, kun annoin 4 tähteä, enkä viittä.Tämän jälkeen kävimme kävelemässä kuuluisalla Bui Vienin kävelykadulla. Vaikka ilta oli vielä nuori sisäänheittäjät kävivät agressiivisesti kimppuun ja mainostivat happy houria. Musiikki oli kovalla ja valot vilkkuivat kirkkaina. Kävelimme kadun päähän ja takaisin, jonka jälkeen painuimme takaisin hotellille nukkumaan, siten kun se oli mahdollista. Pää oli vielä aivan pyörällä aikaerosta ja unen puutteesta.

Vilman ottama kuva minusta kävelemässä Bui Vienin kävelykadulla.

Vaihtelevasti nukutun yön jälkeen meillä olikin vähän kiireisempi aamu, koska olimme varanneet turisti kierroksen Mekong delta-alueelle, eli mekong joen suisto-alueelle. Mekong joki on Aasian kolmanneksi suurin joki ja tarjoaa elinkeinon monille Vietnamilaisille. Ajattelimme, että ohjattu kierros olisi oiva tapa viettää päivä, koska pääsemme pois kaupungin hälinästä, eikä meidän tarvitse päättää mitään, ainoastaan seurata opasta. Oppaamme ja kierros osoittautui todella miellyttäväksi päiväretkeksi, vaikka sade yllätti meidät iltapäivästä. Olimme varautuneet kertakäyttöisillä sadeviitoilla, mutta kastuimme silti, koska sade oli todella intensiivistä. Vettä tuli kuin ämpäristä ja kengät kastuivat läpimäriksi. Reissun lounaalla saimme taas paikallista ruokaa, josta mieleenpainuvimpana herkkuna oli sticky rice. Riisimassa oli uppopaistettu pallon muotoon, joka sitten leikeltiin palasiksi. Se oli todella hyvää ja hieman sitkeää. Muita retken huippuhetkiä olivat vierailu kookoskarkkitehtaalla ja veneretki pienellä joella. Vilma piti kookokarkeista kovasti ja ostimme niitä myöhemmin mukaan tuliaisiksi. Retkellä olijat olivat myös mukavia persoonia. Juttelimme paljon eteläafrikkalaisten ja saksalaisten kanssa. Illalla kävimme vain syömässä banh mi:t viereisessä ravintolassa. Banh mi on täytetty vehnä sämpylä, joita saa kaikkialta Vietnamista. Banh mi on jäänyt Vietnamiin Ranskan kolonialismin ajoilta. Nukkumisyritykset olivat taas toivottomia, koska pää ei ollut tottunut vielä 5 tunnin kellojen siirtoon. Nytkään ei ollut aikaa jäädä sängyn pohjalle makaamaan, koska seuraavana aamuna lähdimme kohti Phan rangia, missä muita Suomalaisia olikin jo odottamassa. 

Minä ja Vilma Mekong delta turistikierroksella.

Vilma pitämässä ampiaisia turistikierroksella.

Mä ja Vilma vesisateessa.

Lensimme Cam Ranhiin, missä taksikuski odotti meitä. Lento Saigonista Cam Ranhiin oli noin tunnin, joten ei juuri mitään. Taksi vei meidät suoraan Phan Rangiin Phi Kite Schoolille, missä muut olivatkin jo leijasurffaamassa. Kerkesin käydä vähän leijailemassa ennen pimeän tuloa. Ensimmäinen hämmästyksen aiheeni oli kuinka lämmintä merivesi oli. Se oli suorastaan kuumaa. Reissun aikana menimmekin monesti lämmittelemään mereen, jos viileä saderintama yllätti meidät. Pimeää tuli noin 17 aikaan, eikä se juuri vaihtele vuoden aikana. Pimeän tulon jälkeen kasasimme leijakamamme rannalla oleviin säilytysvarastoihin ja lähdimme yhdessä bussilla kohti seuraavan viikon majoitustamme, TTC resorttia. Resortissa meille oli oma pieni bungalow, joka oli aivan uima-altaan vieressä. Ikkunasta näki suoraan rannalle ja merelle. TTC resortti oli suhteellisen iso ja esimerkiksi aamupalaravintolaan oli noin 5 minuutin kävely. 

Bungaloveja rivissä TTC resortilla.

Minä jumppaamassa. TTC resortissa oli myös vesipuisto.

Koiria Phi Kite Schoolin rannalla. Koiria oli useita. Aikuisia ja pentuja.

Illalla menimme koko porukalla syömään paikalliseen muovituoli ravintolaa. Paikalliset ravintolat olivat usein katoksessa kadun vieressä, joissa pöydät on matalia ja tuoleina toimii pienet “lasten”-muovituolit. Isoimpien henkilöiden oli vaikea saada itsensä mahtumaan pieniin tuoleihin. Konkari vietnamin kävijä Ari tilasi koko seurueelle ruokaa. Pöytään tuli kaikenlaista merenelävää, kuten katkarapuja ja mustekaloja. Erikoisimpana taisi olla sammakon jalat, mitkä maistuivat kuin erittäin mehevältä kanalta. Vilmakin söi sammakon jalkoja melkein mukisematta ja sanoi, että hyväähän se oli. Juomista sen verran, että ravintoloissa tuotiin laatikollinen olutta ja ämpärillisä jäitä pöydän viereen. Olut juotiin jään kanssa, koska muuten se olisi ollut aivan liian lämmintä. Jää sopi yllättävän hyvin paikalliseen raikkaaseen bulkkiolueen. Erikoisuutena kulttuurissa oli myös se, että käytyt astiat, roskat ja jämät heitettiin pöydän alle. Illan päätteeksi ravintoloitsijat keräsivät pöydät ja tuolit, jonka jälkeen suihkuttiat lattian painepesurilla puhtaaksi.

Paikallinen muovituoliravintola. Toni on nostamassa mustekalaa grillille.

Hotellin aamupala oli hieman eksoottinen länsimaalaiseen makuun. Aamupalalla oli erilaisia paistettuja riisejä, nuudeleita, banh mi sämpylöitä, hedelmiä, lihaa, kanaa, kalaa, tuoreita sekä paistettuja kasviksia, pho keittoa, vietnamilaisia lettuja ja omeletteja. Kahvinkin sai vietnamilaisena jääkahvina, eli jääpaloja, kondensoitua maitoa ja vahvaa kahvia päälle. Jääkahvista tulikin suosikkini tässä lämpimässä ja kosteassa ilmastossa.

TTC resortin aamupalalla oli jouluinen tunnelma.

Kuva TTC resortin rannalta.

Vilma TTC resortilla.

Aamupalan jälkeen kävimme Phan Rangin isoimmassa marketissa, joka vastasi länsimaalaista markettia. Ostimme sieltä kaikkea mitä tarvitsemme hotellilla, kuten vettä ja jotain evästä. Marketissa oli tietysti, vaikka kuinka paljon erikoisia paikallisia tuotteita ja kävimme siellä reissun aikana muutamaan otteeseen.

Minä, Vilma ja Ville lähdössä skootteri ajelulle.

Tämän jälkeen päätimme lähteä käymään mopoajelulla vähän kauempana. Pienen mopoilumatkan päässä olisi autenttinen kalastajakylä, vesiputous, kansallispuisto ja muitakin nähtävyyksiä. Koko porukka oli vuokrannut skootterit koko reissun ajaksi, koska se helpotti huomattavasti liikkumista. Phan Rangin liikenne oli myös sen verran rauhallinen, että ajaminen tuntui miellyttävältä ja turvalliselta. Skootterilla ajaminen ja maisemien katselu osoittautui yhdeksi hauskimmista kokemuksista Vietnamissa. Lämmin tuuli ihoa vasten tuntui hyvältä kruisaillessa vuoristoteitä ylös ja alas. Ville oli bongannut kasvisravintolan vinh hyn kalastajakylästä. Ravintola ei kuitenkaan ollut kylässä, vaan vuoren rinteellä keskellä viidakkoa. Saimme ravintolasta aitiopaikat, joista katsella merellä lilluvia kalastusveneitä. Ruokakin oli erinomaista, mutta palvelussa kesti sen verran kauan, että meidän oli lähdettävä takaisin kohti hotellia ruuan jälkeen.

Reitti vegeravintolaan viidakon keskelle.

Vegeravintolan ruokailupaikka meidän seurueelle. Ravintola oli viidakon keskellä mäen rinteessä.

Ensimmäisen Phan Rang päivän jälkeen menin päivistä sekaisin, koska vietimme paljon aikaa Phi kite schoolilla leijalautailemassa. Oman haasteensa lajin harrastamiseen toi voimakas vuorovesi, koska matalan vuoroveden aikaan vesi karkasi noin 500 metrin päähän rannasta. Jos halusit harrastaa matalan vuoroveden aikaan, oli silloin mahdollisuus nostaa leija rannassa ja kävellä tuo 500 metriä veden rajaan asti. Ensimmäisinä päivinä kävelimme tuon matkan ennen veden nousua ja veden noustua pääsimme ajamaan leijoilla takaisin rantaan asti. Merenpohja oli pitkälti karkeaa korallihiekkaa ja korallia. Suojaavat tossut olivat miltei pakolliset. Tästä huolimatta sain “Asfaltti-ihottumaa” sääriin ja kyynärvarsiin, koska harjoittelin temppuja laguunissa ja jos satuin osumaa pohjaan, niin karkea korallihiekka muistutti kyllä olemassa olostaan. Tasaisen veden lisäksi spotilla tuli muhkeaa aaltoa laguunin ulkopuolella. Ne toimivat kuin hyppyrit laskettelukeskuksessa. Aalloista sait helposti lisäkorkeutta hyppyihin, vaikka tuuli ei olisikaan ollut niin kova. Täällä sainkin reissuni ainoan tavoitteen suoritetuksi, eli 10 metriä korkean hypyn leijalaudalla. Tasaisen tuulen ja hyvien olosuhteiden takia korkeat hypyt eivät olleet läheskään niin pelottavia kuin Suomen myrskyissä. Vilmankin hypyt olivat kolme metriä korkeita. Kävimme Vilman kanssa ajamassa myös surffilaudalla leijan kanssa. Surffilaudalla voit surffata aaltoja ja leija kulkee vain mukana. Tämäkin oli erittäin mukavaa touhua, joten meidän pitää harkita hommaammeko leijalautailuun sopivan surffilaudan ensi kesäksi.

Minä leijalautailemassa.

Vilma leijalautailemassa.

Muutaman intensiivisen surffipäivän jälkeen päätimme pitää välipäivän ja käydä paikallisella torilla ja hieronnassa. Minä halusin myös käydä parturissa. Katsoin Google Mapsista kaupungin parhaiten arvostellun parturin ja menimme sinne. Saavuimme pihaan ja työntekijät avasivat meille oven. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta näytin kuvan millaisen leikkauksen haluan. Leikkaukseen meni noin puolituntia, mutta jälki oli mielestäni erittäin hyvää. Lopuksi parturi otti kuvat lopputuloksesta ja maksoin leikkuun, 50 000 dongia, eli kaksi euroa. Suomessa et saisi ketään tekemään mitään kahdesta eurosta.

Paikallisella torilla oli kissoja laatikossa.

Suuntaisimme parturista suoraan paikalliselle torille. Torikin oli elämys itsessään, vaikka et haluaisi ostaa mitään. Tuotteita on hirveästi ja kaikkia merkkejä on saatavilla. Suosituimpia taisi olla Gucci, Nike ja Louis Vuitton. Tuotteet eivät tietänkään olleet aitoja ja niitä sai aivan muutamalla eurolla. Vilma osti huivin, joka maksoi alle kaksi euroa. Torilla oli myös ruokaosasto, joka haisi aivan järkyttävältä. Siellä oli kaiken mahdollisen lihaa pöydillä, joita vanhat naiset paloittelivat ostajien haluaman kokoisiksi paloiksi. Tämä alkoi riittää, joten suuntasimme välipäivämme rentouttavaan osioon, eli paikalliseen hierontaan. Muut olivat käyneetkin yhdessä laadukkaassa paikassa ja suosittelivat sitä meille. Hieronta oli kokovartalohieronta ja hierojia oli kaksi tai kolme kerralla per asiakas. Toinen hieroi selkääsi ja toinen jalkojasi. Vietnamilaiseen hierontaan kuului erikoinen lihasten napauttelu ja läpsyttely. En tiedä oliko siitä mitään hyötyä, mutta ei se pahaltakaan tuntunut.

Vilma ja Vietnamilainen myyjä torilla.

Yhtenä päivänä halusimme lähteä surffipäivän jälkeen pitsalle. Löysimmekin länsimaalaisia standardeja vastaavan pitserian Phan Rangista. Pitserian omistaja oli ranskalainen. Tämä tieto valkeni meille vähän ikävällä tavalla, kun hän tuli pöytäämme tervehtimään länkkäreitä ja jakamaan omia mielipiteitään. Keskustelu kärjistyi nopeasti epämiellyttään suuntaan, kun hänen mielestään Suomen ei olisi pitänyt liittyä Natoon ja Venäjä on ainut valtio kuka uskaltaa panna kampoihin Yhdysvalloille. Tästä päästiin nopeasti Elon Muskia koskeviin salaliittoteorioihin tms. Koitimme päästä tilanteesta hienovaraisesti ja onneksi omistaja jätti meidät sitten rauhaan ja siirtyi seuraavaan pöytään.

Illan päätteeksi menimme ajamaan driftaavilla kolmipyöräisillä. Ville oli bongannut nämä lähellä hotelliamme ja olimme luonnollisesti kiinnostuneita. Siellä oli useita erilaisia sähköajoneuvoja, jotka oli lähinnä tarkoitettu lapsille ja nuorille, mutta halusimme käydä testaamassa. Kolmipyörissä veto oli eturenkaassa ja takana oli ostoskärryjen tapaiset akselin ympäri pyörivät renkaat. Näin kulkuneuvolla saattoi ajaa kokoajan sivuttain. Iltaisin oli mahdollisuus käydä myös Aasiassa perinteisillä night marketeilla, missä oli ruokaa ja kaikkea mahdollista myynnissä.

Vilma Phan rangin night marketilla.

Keliolosuhteet olivat tosi vaihtelevat, vaikka sadekauden piti olla tässä vaiheessa jo ohitse. Kun vaihdoimme majoitusta TTC:ltä Phi kite schoolille satoi kamalasti. Vilma meni bussilla ja minä ajoin meidän vuokraskootterin kaatosateessa.

Kaatosateessa ajaminen oli elämys.

Surffipäivien kertyessä päätimme taas pitää välipäivän ja käydä katsomassa monien kehumat vesiputoukset. Matka vesiputouksille oli hieno vuoristossa pujotteleva serpenttiini tie. Meressä liikkuvat aallot näyttivät erilaisilta korkealta vuoristotieltä.

Pysähdyimme näköalapaikalle matkalla vesiputouksille.

Matkalla vesiputoksille kävimme myös luonnonsuojelualueella, jossa on kesäisin kilpikonnia. Ranta olikin nimetty niiden mukaan Kilpikonnarannaksi. Alueelle piti maksaa vajaan parin euron sisäänpääsy maksu, mutta kilpikonnaranta oli silti kiellettyä aluetta. Meitä vastaan tuli kuitenkin suomalainen Timo, joka oli asunut alueella jo useamman vuoden ja järjesti turisteille kävelykierroksia. Hän sanoi, että voimme mennä rannalle kylteistä huolimatta, koska siellä ei ole tällä hetkellä kilpikonnia, muuten vierailusta voi saada isot sakot.

Ville, Vilma ja Maksim tutkimassa löytämiään simpukoita ja koteloita.

Pään muotoinen kivi turtle beachilla.

Vesiputoukselle päästyämme vaihdoimme uikkarit ja laitoimme elektroniikan vedenkestäviin pusseihin, jotta pystyimme ottamaan ne mukaamme. Kuulimme jo veden kuohun, vaikka emme nähneet vielä mitään. Meidän piti kulkea viidakossa jonkun matkaa ennen kuin pääsimme virran luokse. Seuraavana tavoitteena oli kulkea virtaa ylöspäin ja päästä ison vesiputouksen luokse. Virta oli sarja useita vesiputoksia, jotka meidän piti aina kiertää viidakon kautta. Välillä virta hiljeni sen verran, että pystyimme uimaan siellä. Vesi oli huomattavasti viileämpää kuin poreallaslämmin merivesi, johon olimme tottuneet. Hetken harhailtuamme löysimme korkean n. 15m korkean vesiputoksen. Jäimme ottamaan kuvia ja uimaan kevyessä virtauksessa. Takaisin tulomatkalal löysimme paikan, jossa pääsi suihkuttelemaan putoksen alla. Se oli kuin olisi ollut erittäin voimakkaassaa hierontasuihkussa. Vesi putouksilla oli haalean väristä. Luulen, että se johtui mineraaleista. Vilmasta vesiputouskierros oli hieman pelottava, mutta hänkin selvisi ongelmitta. Onneksi meitä oli useampi ja pystyimme auttamaan Vilman vähän voimakkaampien virtojen ylitse. Vesiputouskierros oli ehdottomasti yksi reissun kohokohdista.

Minä, Vilma, Lauri ja Ville kalliolla. Maksim otti kuvan.

Meikä vesiputouksella.

Lauri "suihkussa".

Toinen viikkomme vierähti Phi Kite Schoolilla. Puitteet eivät olleet aivan yhtä laadukkaat kuin TTC resortissa, mutta leijalautailu helpottui huomattavasti, kun kiteranta oli 20 metrin päästä huoneen ovelta. Phi Kite School n. 30 min phan rangista pohjoiseen päin, eikä siellä ollut yhtä paljon palveluja. Rannalla oli useampi kite school, mutta tietääkseni Phi oli ensimmäinen paikalla ja alueen suosituin. Tänä aikana kävimme rannalla sijaitsevissa ravintoloissa ja kite schooleissa syömässä. Yhden kerran menimme leijoilla lounaalle. Rahaa vähän märkäpussiin ja menoksi. Joka kite schoolilla oli ravintolat ja beach pojat, jotka auttoivat leijan nostossa ja laskussa. He myös pumppasivat leijasi ja virittivät narut. Näissä paikoissa oli turistihinnat, mutta eivät nekään silti päätä huimanneet. Pitsa tai burgeri ateria oli yleensä noin 6€. Halvimmat lounaamme paikallisissa paikoissa olivat noin euron luokkaa.

Taideteos Sorrenton kitekeskuksella, missä kävimme usein syömässä.

Bungaloveja Phi Kite Schoolilla.

Kun kotimatkan aika koitti olo oli hyvä. Olimme nähneet kaikenlaista, päässeet harrastamaan paljon leijalautailua eikä suurempia vastoinkäymisiä tullut. Kävimme vielä Saigonissa shoppailemassa, kun odotimme lentoamme. Matka Phi:ltä kotiin kesti kokonaisuudessaan yli 30 tuntia. Kotiin tullessa nukuttikin hyvin seuraavat pari yötä. Suurin vastoinkäyminen tulikin vasta tämän jälkeen, kun kuume alkoi nousta. Kävin lääkärissä, koska pelkäsin dengueta ja malariaa, sillä hyttyset olivat pistelleet meitä kohtuullisesti. Selvisi, että kyseessä olikin tavalliset korona ja influenssa. Nyt olikin hyvää aikaa kirjoitella tätä, kun olemme Vilman kanssa molemmat jo viidettä päivää kuumeessa ja työkyvyttömiä. Onni onnettomuudessa ettei tarvinnut sentään lomalla sairastaa.

Vilma Phi Kite Schoolin edessä, kun vesi on juuri nousemassa.

Ps. Kirjoitan tätä blogia, koska GoPro-kamerani tippui mereen, enkä pääse nyt tekemään videota reissusta.

Tilasimme vahingossa kanan rusto annoksen.  Jäi syömättä.